Olen saanut kaksi mailia naisilta, joille miehensä kanssa sijaissynnyttäjän etsiminen on totta. Kirjeet ovat olleen asiallisia, ja jotenkin silti koskettavia. Tuntuu, että niistä paistaa se, että toivoa ei silti uskalleta, ollaan liikkeellä järjen kanssa, ettei sydän taas särkyisi.

Jos minusta sijaissynnyttäjä tulee, miten minä valitsen sen perheen, jonka lapsen kannan sisälläni valmiiksi vanhempiensa syliin? Miten voi mitata sitä, kuka eniten tarvitsee lasta, kuka on eniten vanhemmuuden arvoinen tai siihen valmis? Heitänkö noppaa, järjestänkö tarjouskilpailun, pidänkö vanhemmuustestit?

Ottakaa tuo tarjouskilpa nyt rakkaat ihmiset huumorilla. En minä pyri rikastumaan! Toivon kyllä tietenkin sen verran taloudellista tukea, etten joudu prosessissa kaurapuurolinjalle, jokainen varmaan tietää, että äitiysrahoilla ei paljon juhlita! Tietenkin myös lääkärikulujen korvaamista, mutta en minä mitään palkkiota metsästä.

Jo pelkkä ajatukseen valmistautuminen on muuten työtä. Olen lisännyt liikuntaa, aloittanut laihdutuskuurin ja pohtinut asiaa monelta kannalta. Olen tällä hetkellä ylipainoinen, painoindeksini on siellä 35 paikkeilla, joten tahdon pudottaa painoa, että raskausaika menisi sitten mahdollisimman hyvin. Samasta syystä liikunnan lisääminen on eduksi ja tietysti lisää se jaksamista ja hyvinvointia muutenkin. En tupakoi enkä juuri koskaan juo alkoholia, eli niistä luopumisessa ei ole ongelmia.

Tänään oli valtavan kuuma päivä. Vein lastani kesälomalle, ja siinä usean tunnin kotimatkalla se ajatus yhtäkkiä nousi mieleeni. Mitäs jos alkaisin sijaissynnyttäjäksi, kohdunvuokraajaksi? Olen usein miettinyt munasolun luovuttamista, mutta en voisi tehdä sitä. Tuntuisi, kuin adoptoisin oman lapseni. Mutta jospa minä kantaisinkin kohdussani toisten ihmisten jälkeläistä, sellaista, joka on saanut alkunsa toisen ihmisen munasolusta? Kyseessä ei silloin olisi oma lapseni, vaan lapsi, joka on tavallaan hoidossa minulla, vaikkakin mahan sisällä.

Ilmeisesti kohdunvuokraus on Suomessa laitonta, mutta mietin, onnistuisiko se kiertoteitse. Hoidot voisi suorittaa ulkomailla, kotimaassa sitten lapsen isä tunnustaisi lapsen omakseen, ottaisi sen vaimonsa kanssa "huoltoonsa" ja sen jälkeen minä antaisin lapsen sen äidille adoptiossa.

Varmasti minua joku pitää outona. Miksi kukaan rupeaisi noin suureen operaatioon? Pohdin itse puoltavia seikkoja: Minulla on neljä omaa lasta, ja olen nauttinut aina raskauksista sekä synnytyksistä. En itse tahdo kuitenkaan enempää lapsia. Raskauteni ja synnytykseni ovat sujuneet normaalisti, minulla ei ole ollut keskenmenoja, olen tullut aina todella helposti raskaaksi. Minulla ei ole puolisoa, joten hänkään ei voi laittaa vastaan. Voisin auttaa jotain pariskuntaa saamaan sen ihan oman lapsen.

Heitin ajatuksen parilla keskustelupalstalla. Katsotaan, millaisia ajatuksia se herättää muissa!