Olen saanut kaksi mailia naisilta, joille miehensä kanssa sijaissynnyttäjän etsiminen on totta. Kirjeet ovat olleen asiallisia, ja jotenkin silti koskettavia. Tuntuu, että niistä paistaa se, että toivoa ei silti uskalleta, ollaan liikkeellä järjen kanssa, ettei sydän taas särkyisi.

Jos minusta sijaissynnyttäjä tulee, miten minä valitsen sen perheen, jonka lapsen kannan sisälläni valmiiksi vanhempiensa syliin? Miten voi mitata sitä, kuka eniten tarvitsee lasta, kuka on eniten vanhemmuuden arvoinen tai siihen valmis? Heitänkö noppaa, järjestänkö tarjouskilpailun, pidänkö vanhemmuustestit?

Ottakaa tuo tarjouskilpa nyt rakkaat ihmiset huumorilla. En minä pyri rikastumaan! Toivon kyllä tietenkin sen verran taloudellista tukea, etten joudu prosessissa kaurapuurolinjalle, jokainen varmaan tietää, että äitiysrahoilla ei paljon juhlita! Tietenkin myös lääkärikulujen korvaamista, mutta en minä mitään palkkiota metsästä.

Jo pelkkä ajatukseen valmistautuminen on muuten työtä. Olen lisännyt liikuntaa, aloittanut laihdutuskuurin ja pohtinut asiaa monelta kannalta. Olen tällä hetkellä ylipainoinen, painoindeksini on siellä 35 paikkeilla, joten tahdon pudottaa painoa, että raskausaika menisi sitten mahdollisimman hyvin. Samasta syystä liikunnan lisääminen on eduksi ja tietysti lisää se jaksamista ja hyvinvointia muutenkin. En tupakoi enkä juuri koskaan juo alkoholia, eli niistä luopumisessa ei ole ongelmia.